tiistai 3. joulukuuta 2013

Villasukkia

Lepolan marttojen tämän vuoden hyväntekeväisyysprojekti alkaa olla loppusuoralla. Järvenpään kotihoidossa oleville vanhuksille lähtee lähes 40 paria neulottuja villasukkia lämmittämään varpaita. Tänään laitoimme sukkiin "jarrut" pohjiin turvallisuutta lisäämään. 

Tule mukaan viimeistelemään sukkia kässäiltaan keskiviikkona 11.12. klo 18 alkaen Seppälän taloon Kyrölään!


maanantai 26. elokuuta 2013

Syksyn 2013 ohjelmaa



Kesä kääntyy pian syksyyn ja Lepolan Marttojen toiminta käynnistyy. Olemme Lepolan Marttojen hallituksessa ottaneet käytännöksi yhteyshenkilön nimeämisen tapahtumien yhteydessä. Eli jos haluat lisätietoja jostakin tapahtumasta, ota yhteyttä tapahtuman yhteyshenkilöön.

KOTISEUTUPYÖRÄILYT jatkuvat. Ajankohdat ovat SUNNUNTAIT 25.8.2013 ja 15.9.2013 Lähtöpaikkana on Seppälän talo Kyrölässä, kellonaika tarkentuu lähempänä ajankohtaa. Oppaana ja yhteyshenkilönä toimii Tuula.

KÄSSÄILLAT pidetään Seppälän talossa Kyrölässä. Kässäilloissa voit tulla tapaamaan marttakavereita, tulla tekemään omia käsitöitäsi tai hakea sukkalankoja tämän vuoden projektiimme, joka on sukkien neulominen kotipalvelun asiakkaille. Toinen projektimme on keinutuolimattojen kutominen kangaspuilla Pihlavistokotiin ja siihen voi myös osallistua Seppälässä. Loppuvuoden kässäiltojen päivämäärät, klo 18.00 Seppälän talossa Kyrölässä: (Yhteyshenkilöinä  Satu ja Sari)

KE 21.8.
KE 11.9.
KE 16.10.
KE 13.11.
KE 11.12.

SYKSYN ALOITUS JA KIRKKOKAHVIT sunnuntaina 15.9. Järvenpään Vanhankirkon salissa kirkonmenojen jälkeen. Yhteyshenkilö Kaarina.

KÄSITYÖLAUANTAI, johon voit tulla ideoimaan Lepolan Marttojen käsityötoimintaa, tekemään omia käsitöitäsi ja tulla tapaamaan marttakavereita pidetään LAUANTAINA 28.9. klo 11-17 Seppälän talossa Kyrölässä. Tässä tapahtumassa voi kutoa kangaspuilla keinutuolin mattoja, opetella tekemään kahvipusseista kasseja, opetella unohtunutta sukan kantapäätä ja saada neuvoja muihinkin käsityöpulmiin. Syömme kevyttä lounasta ja nautimme kahvit päivän aikana. Yhteyshenkilöinä  Satu ja Sari.

Myös NEULEKLINIKAT Lentävässä Lapasessa jatkuvat syksyllä: 


La 7.9.
La 12.10.
La 9.11.
La 14.12.

Neuleklinikan idea on, että meistä Lepolan Martoista on muutama paikalla em. lauantaipäivinä itselleen sopivan ajan klo 10-15 välillä. Kahvilan asiakkaat voivat tulla kysymään neuvoja tai ohjeita tai jutustelemaan muuten vain käsitöistä sekä marttailusta. Ne martat, itseni mukaan lukien, jotka ovat Neuleklinikkaa olleet pitämässä, ovat olleet enemmän kuin tyytyväisiä! Lentävä Lapanen on paikkana ihana, siellä voi rauhoittua kiireisen arjen keskellä ja keskittyä hetkeksi ihan muuhun. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Sinun ei tarvitse missään nimessä olla käsityön puoliammattilainen että voit klinikalle tulla, riittää että intoa käsitöihin on. Lentävä Lapanen tarjoaa klinikkaa pitäville martoille kahvit. Yhteyshenkilö Satu.


RUOKAKURSSIN teemana on tänä vuonna KREETALAINEN KEITTIÖ. Kurssin tulee vetämään piiristä Anne Lempinen Uudenmaan Martoista ja kurssi pidetään TIISTAINA 8.10. klo 17.00-21.00 Yhteiskoulun kotitalousluokassa. Kurssin hinta jäsenille ilmoitetaan myöhemmin. Kurssille mahtuu 15 marttaa. Yhteyshenkilö Satu. Ilmoittautua voit vaikka heti! Muista ilmoittaa myös mahdollinen erityisruokavaliosi.

Riitta Pullan vetämä TYYLIKURSSI pidetään tiistaina 5.11. klo 18.00 Myllytien työ- ja toimintakeskuksessa. Luvassa on pukeutumiseen, ulkoiseen olemukseen ja elekieleen liittyviä asioista, tarkka sisältö tarkentuu myöhemmin. Yhteyshenkilö Tarja.

Joulukuussa luvassa vielä pikkujoulut (10.12.) ja joululumyyjäiset (14.12). Näistä lisätietoa myöhemmin.

Olet lämpimästi tervetullut syksyn tapahtumiin!

torstai 9. toukokuuta 2013

Kevätkauden päättäjäiset



Kevätkauden päättäjäiset pidetään maanantaina 27.5. klo 18.00 Järvenpään seurakunnan leirikeskuksessa Leiriniemessä Keravanjärven rannalla: Kalarannantie 3, 04530 Ohkola. Tästä linkistä lisätietoa paikasta: http://www.jarvenpaanseurakunta.fi/leiriniemi2.asp#30 

Lepolan martat menevät paikalle kimppakyydeillä. Ilmoita ilmoittautumisen yhteydessä, tarvitsetko vai tarjoatko kyytiä.

Päättäjäisten ohjelmassa on mm. yhteislaulua säestyksen kera. Tätä varten pyydämme jäsenistöltä omien lempilaulujen sanoja. Lähetä oman lempilaulusi sanat Tiinalle 20.5. mennessä. Tiina  tekee meille tilaisuuteen ”Lepolan Marttojen Lauluvihkosen.”

Päättäjäisissä on tarjolla iltapalaa kakkukahvien kera. Leiriniemessä on myös mahdollisuus grillata, omat makkarat mukaan.

Jotta osaamme varata riittävästi tarjoiluja ja lauluvihkoja, pyydämme ilmoittautumiset päättäjäisiin Satulle 20.5. mennessä.

Tervetuloa viettämään kevätkauden päättäjäisiä mukavassa seurassa kauniissa Leiriniemessä!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Tapahtumakalenteri 2013

Tapahtumakalenteri vuodelle 2013 on lähetetty jäsenistölle sähköpostilla ja se on näkyvissä tämän blogin oikeassa reunassa. Tapahtumista tulee tarkempia tietoja sähköpostilla lähempänä ajankohtaa.

Tervetuloa mukaan toimintaan!


lauantai 12. tammikuuta 2013

Lepolan martat Lentävässä Lapasessa

Lepolan martat pitivät jälleen neuleklinikkaa Lentävässä Lapasessa. Tällä kertaa aiheena oli lapaset, mutta neuvoja ja niksejä annettiin kaikkiin neulomuksiin. Innostusta herätti mukava ja helppo lapasmalli Ailin lapaset. Ohjeen löydät tästä linkistä.

Mukana oli seitsemän Lepolan marttaa, kiitos kaikille mukana olleille!







Meillä oli mukana erilaisia lapasmalleja näytillä. Päivän aikana saimme nauttia Lentävän Lapasen maittavasta kahvista ja rönttösistä, nam!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Lepolan martat muistivat Pihlavistokodin vanhuksia

Lepolan martat neuloivat ahkerasti asusteita Pihlavistokodin vanhuksille vuonna 2012. Kävimme viemässä asusteet Pihlavistokotiin joulun alla. Lämmittäviä asusteita oli kertynyt kiitettävä määrä:

* villasukkia 14 paria
* pipoja 8 kappaletta

* kaulureita ja huiveja 13 kappaletta

* lapaset 12 paria



Suuret kiitokset kaikille tähän projektiin osallistuneille! 

Kuva: Sari Uurinmäki

Kuva: Sari Uurinmäki

Kuva: Sari Uurinmäki

perjantai 4. tammikuuta 2013

Uusi marttavuosi käynnistyy



Uusi marttavuosi starttaa käsityön merkeissä. Lepolan martat jatkavat yhteistyötä neulekahvila Lentävän Lapasen kanssa  ja olemme sopineet kahvilan yrittäjien kanssa, että pidämme kahvilassa kerran kuussa neuleklinikkaa, johon ihmiset voivat tulla kysymään neuvoa ja vinkkejä neulomiseen. Ensimmäinen neuleklinikka pidetään ensi lauantaina 12.1. klo 10-15 välillä. Voit tulla paikalle sinulle sopivana aikana ja olla paikalla niin kauan kuin haluat. Tammikuun neuleklinikan aiheena on lapaset mutta voit tulla neulomaan myös muita töitäsi. Ota mukaan erilaisia lapasia näytille! Lentävä Lapanen tarjoaa meille kahvit päivän aikana.

Tammikuun kässäillassa opetellaan neulomaan kaksi sukkaa yhtä aikaa pyöröpuikolla. Tule tutustumaan tähän uuteen tapaan neuloa sukat! Opettajana toimii jäsenemme Eija-Riitta ja ilta pidetään Lentävässä lapasessa keskiviikkona 23.1. alkaen klo 17.30. Illan aikana on mahdollista ostaa neulomisessa tarvittavia lankoja ja puikkoja Lentävästä Lapasesta meille räätälöityyn hintaan. Voit toki myös ottaa mukaan tarvittavat puikot ja langat. Laitan tarkempaa infoa lähempänä ajankohtaa. 

Ilmoittautumiset Satulle!

Hyvää alkanutta vuotta 2013!