maanantai 15. elokuuta 2016

Marttojen kulttuurikävely

Kesä ja lomat on jo lopuillaan, on siis aika lähteä liikkeelle!

Me kaikki tunnemme jo aika hyvin Tuusulanjärven kulttuurikodit ja niiden historian. Ainola, Halosenniemi ja Ahola on jo käyty - vaan tunnemmeko Järvenpään keskusta-alueen rakennusten historiaa ja niihin liittyviä tarinoita? Päivittäiset reittimme ja työmatkamme kulkevat mielenkiintoisten, mutta monille tuntemattomien rakennusten ja paikkojen ohitse.

Nyt on oiva mahdollisuus avartaa tietämystään: Lepolan Martat järjestää kulttuurikävelyn, jonka reitin varrella nähdään rakennuksia eri ajoilta ja kuullaan mielenkiintoisia tarinoita tutusta ympäristöstä. Kahden tunnin ajan kuljemme opas Pirkko Lehmusvirpin johdolla Järvenpään keskustan alueella ja katsomme kaupunkia uusin silmin.

Kaupunkikävely on TIISTAINA 6.9. klo 18-20. Kokoonnutaan rautatieasemalle, josta kävely kuudelta alkaa. Opastuksen hinta on 5 euroa - otathan sen käteisenä mukaan, kiitos!

Ilmoittaudu sähköpostiosoiteeseen, lepolanmartat@gmail.com viimeistään 30.8.

Pieni sade tuskin haitannee, mutta rankkasateen sattuessa kävelyä ei sinä päivänä toteuteta.

TERVETULOA MUKAAN! Voit ottaa seuraksi myös kaverin, naapurin, lapset tms..